Roiman salaattipöytä on nyt entistä runsaampi

Vantaan Plaza Business Parkissa sijaitsevan Ravintola Roiman uudistunut salaattipöytä tarjoilee nyt entistä laajemman valikoiman erilaisia makuja ja runsaasti myös vegaanisia vaihtoehtoja.

Lisäksi ravintolassa päivitettiin tarjoilujärjestelyjä: tarjottimet löytyvät nyt linjaston lopusta, mikä auttaa säästämään vettä ja pienentämään ympäristöjalanjälkeä.

Uudistunut salaattipöytä kerää kiitosta, parhaimpien kommenttien mukaan kyseessä ei ole enää salaattipöytä, vaan varsinainen antipastolajitelma. Ensimmäisten viikkojen aikana kävijämäärät ovat kasvaneet, ja ravintolassa on ollut mukavan vilkasta.

Tervetuloa lounaalle!

Tutustu Ravintola Roimaan lisää tästä

MOO – Middle of Otaniemi on nyt avattu Espoon Otaniemessä, Aalto-yliopiston kampuksen sydämessä, uudisrakennus Marsion pohjakerroksessa. Tämä kaikille avoin kohtaamispaikka tarjoaa herkullista ja vastuullisesti valmistettua ruokaa, joka heijastaa Aalto-yliopiston arvoja ja moninaisuutta.

Avajaisviikollaan MOO oli mukana tarjoiluillaan Aalto Day One tapahtumassa, joka avasi Aalto yliopiston lukuvuoden. Ensimmäisellä viikolla hemmoteltiin ohikulkijoita myös tuoreella Löfbergsin kahvilla.

MOO tarjoaa aamiaista, lounasta ja välipaloja, sekä tilaustarjoilut Marsion tapahtumiin. Lisäksi ravintola on torstaisin avoinna pidempään after work -hetkiä varten – tervetuloa viihtymään!

Katso viikon lounaslista ja tarkemmat tiedot täältä

Kanrestan uusi lounasravintola Ravintola Caritas on avattu maanantaina 19.8. Ravintola sijaitsee Caritas-kylässä Oulussa (Kapellimestarinkatu 2). Ravintolassa on 100 asiakaspaikkaa. Tarjolla on herkullinen lounasbuffet, keittolounas ja salaattipöytä ma-pe klo 10.30–13.30. Lounasannoksia, salaatteja ja jälkiruokia voi myös ottaa mukaansa.

Lounasravintola panostaa tuoreisiin, kotimaisiin raaka-aineisiin ja suosii lähialueen tuottajia. Kahvilavalikoimassa on tarjolla makeita ja suolaisia herkkuja sekä runsas juomavalikoima. Ravintola Caritas on avoinna ma-pe klo 8.00–14.30.

Ravintola toimittaa Caritas-talon kokoustiloihin sekä Caritas-saliin tilauksesta erilaiset kokous- ja tilaustarjoilut. Ravintola Caritaksessa sekä Caritas-salissa järjestyy tilauksesta myös erilaiset tilaisuudet, jonne voi tilata menuvaihtoehdon tai räätälöidyn menun tilaisuuden mukaan.

Tervetuloa käväisemään!

Tutustu ravintolaan täältä

Aivan kampuksen ytimessä sijaitsevan Marsion pohjakerros on kaikille avoin kohtaamispaikka, jossa kuka tahansa pääsee tutustumaan yliopiston tutkimukseen ja tekemiseen tapahtumissa, avoimilla luennoilla ja näyttelyissä. Lisäksirakennuksessa on yhteensä 6 500 neliömetriä huippumoderneja tiloja erityisesti taiteen ja median opetukseen ja poikkialaiseen tutkimukseen sekä Aalto Studios –mediakeskukselle.

Kanresta Oy on uuden ravintolakonseptinsa myötä rakentamassa vastuullista ruokatulevaisuutta kampusalueelle. Suunnittelun lähtökohtana on luoda Marsioon alueen tarjontaa täydentävä ravintola, jonka fokus on kestävissä raaka-aineissa ja valmistustavoissa, hävikin välttämisessä sekä sesongin raaka-aineissa. Lisäksi selvitetään mahdollisuuksia luoda kestävää ruokatulevaisuutta yhdessä Aalto-yliopiston osaamista ja uudenlaista teknologiaa hyödyntäen.

Marsio sijaitsee aivan kampuksen ytimessä (Otakaari 2A) lähellä A Bloc -kauppakeskusta ja Väre-rakennusta vain muutaman minuutin päässä metroasemalta ja pikaratikkapysäkiltä. Kanrestan ravintolatilat ovat keskeisellä paikalla Marsion alimmassa kerroksessa tapahtumatiloina toimivien Event Stage- ja Event Studio -tilojen sekä elokuvateatterin läheisyydessä.

Uusi ravintolakonsepti on luotu tiiviissä yhteistyössä kumppaneiden kanssa ja asiakaskunnan toiveita kuunnellen, sillä haluamme olla lopputuloksesta yhtä ylpeitä kuin aaltolaisetkin.

Elina Hill, Kanrestan liiketoimintajohtaja

”Marsion kansainvälisen käyttäjäryhmän toiveet ravintolan suhteen ovat moninaiset aamiais- ja lounasruokailusta suurempiin tapahtumiin ja kokoustarpeisiin, sesonkeja unohtamatta. Ravintola on 60-paikkainen, tilallisesti aulaan laajeneva. Alakerran tapahtumatilojen myötä ravintolan kapasiteetti moninkertaistuu. Uusi ravintolakonsepti on luotu tiiviissä yhteistyössä kumppaneiden kanssa ja asiakaskunnan toiveita kuunnellen, sillä haluamme olla lopputuloksesta yhtä ylpeitä kuin aaltolaisetkin”, Kanrestan liiketoimintajohtaja Elina Hill kertoo.

Aaltolaisten arvoja ja moninaisuutta edustava ravintola palvelee aamusta iltapäivään. Viihtyisä tila mahdollistaa rauhoittumisen ja palautumisen työpäivän aikana tai sen jälkeen. Aukioloaikoja laajennetaan tarvittaessa pidemmälle iltaan ja ravintolan kampanjat räätälöidään asiakaskunnan tarpeiden mukaisesti.

”Marsion ravintolakonsepti on hyvä esimerkki siitä, miten asiakaskunnan tarpeet ja toiveet on otettu huomioon. Kanresta on yhteistyössä kumppaneidensatutkimustoimisto Noren Oy:n ja konseptitoimisto Salsa Conceptin kanssa lähtenyt kehittämään palveluitaan Otaniemen alueen ravintolatarjontaa täydentämällä”, ravintolajohtaja Anne Tanska kertoo.

”Ravintolan sisustuksessa tullaan näkemään design-klassikoita, joilla on pitkä yhteinen historia Aalto-yliopiston kanssa. Hyödynnämme mahdollisuuksien mukaan Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja alumnien suunnittelemia tuotteita. Haluamme näyttää ravintolatiloissamme Aalto-yliopiston monipuolista osaamista”, Tanska jatkaa.


Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. 
Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä. 
www.aalto.fi


Lisätietoja:

Elina Hill, liiketoimintajohtaja, Kanresta Oy, elina.hill@kanresta.fi

Anne Tanska, ravintolajohtaja, Kanresta Oy, anne.tanska@kanresta.fi

Yhteydenotot Marsioon liittyen:

Minna Lindroos, kohdepäällikkö, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy, minna.lindroos@aalto.fi

Anitta Pirnes, viestinnän asiantuntija, Aalto-yliopisto, anitta.pirnes@aalto.fi

Tervetuloa ravintola Fanniin!

Fanni tarjoaa avaran ja viihtyisän tilan, joka on varattavissa yksityisiin tilaisuuksiin, kuten perhejuhliin tai yritystapahtumiin. Ravintolassa on A-oikeudet ja anniskelun on mahdollista pitää avoinna maanantaista lauantaihin kello 23.00 asti.

Uudistukseen liittyen Pajulahti tarjoaa nyt mahdollisuuden päivittää Pajulahden majoittumiseen kuuluvan aamiaisen Fannin monipuoliseksi ja maukkaaksi Kokoustori-aamiaiseksi. Kokoustori-aamiaisella saat lisäarvoa aamuusi hintaan +8.70 €.

Jälkiruokia pöydälle aseteltuna
Fannissa nautit maittavat ateriat jälkiruokineen.

Pajulahden vapaa-aika- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Mira Puhlin on tyytyväinen uudistukseen: ”Hyvinvoiva ihminen on Pajulahdessa kaiken tekemisen ytimessä. Fanni onkin avannut Pajulahdelle mahdollisuuden tarjota  yhä kokonaisvaltaisempia hyvinvoinnin elämyksiä, jossa liikunta ja ravinto on keskiössä. Fannin myötä Pajulahti tuo myös yhä enemmän iloa lähialueen asukkaille. Vappuna voit yhdistää  saunajoogan ja vappubrunssin ja kesällä pääset kesäbrunssinyhteydessä myös kiipeilemään edullisemmin.

Parasta uudessa Fannissa on se, että se on remontoitu Pajulahden lähemmäs satavuotista historiaa kunnioittaen.”

Kysy lisätietoja ja varaa aamiaisvaihtoehtosi suoraan Pajulahden vastaanotosta.

Tervetuloa herkuttelemaan ja viihtymään ravintola Fanniin – uuteen helmeen Pajulahden sydämessä.

Kansallismuseo ja museoravintola on suljettu peruskorjaus- ja lisärakentamishankkeen ajaksi.

Lue lisää Kansallismuseon tiedotteesta

Ravintola Töölön terassilla pääsee nauttimaan myös uudistuneen ruokalistan annoksia

Woldemar Baeckmanin ja Hugo Harmian suunnittelemassa ikonisessa vanhan kauppakorkeakoulun rakennuksessa sijaitseva Ravintola Töölö avaa idyllisen puutarhaterassin keskelle kauneinta Töölöä vappuaattona. Terassia koristavat oliivinvihreät tuolit ja tummat pöydät sekä kauniit sohvat, nojatuolit ja keinut.

Lippakioski tarjoilee myös terassin asiakkaille viileitä kesän juomia aina raikkaasta roséviinistä klassiseen Aperol Spritziin, sekä makean nälkää helpottamaan erilaisia makeisia sekä pehmistä ja jäätelöä.

Kausittain vaihtuvia tuotteita löytyy mansikoista herneenpalkoihin ja naattijuureksiin aina suoraan Töölön torilta. Lisäksi valikoimasta löytyy pieneen suolaisen nälkään rapea ruisleipä skagentäytteellä.

Kevään edetessä Töölöön leijailee sunnuntaisin grillin tuoksu, kun terassilla koittaa Pallo kuumana -grillihetket aina sunnuntaisin. Tällöin terassilla nautitaan kolmea erilaista rieskasta grillivartailla. Vartaissa maistuu muun muassa mausteinen lampaan jauheliha, erilaiset makkarat, sienet ja tofu.

Ravintola Töölön ravintolajohtaja Mikko Taskinen luottaa ruokatuotteen suunnittelussa suomalaisiin raaka-ainesiin sekä rehelliseen ja tunnistettavaan ruokaan. Kuten aiemmin, uudeltakin ruokalistalta löytyy vahvasti sesongit. Sen antimia ovat muun muassa grillattu taimen kevään rapeilla kasviksilla ja porkkana-voikastikkeella sekä moniulotteinen kalalautanen, jota tarjoillaan kahdessa eri koossa. Ravintolan ruokalistan annoksia on myös mahdollista nauttia terassilla.

– Ruokalistan suunnittelussa pohdin mitä itse haluaisin syödä kevään ja kesän aikaan. Ruuan täytyy olla helposti syötävää ja myös sellaista, joka sopii sekä lounashetkeen että alkuiltaan. Kesän paahteessa ruuan ei ole hyvä olla liian raskasta, vaan sen tulee olla nautittavissa myös terassilla auringonpaisteessa. Kauden kotimaisista raaka-aineista, kuten erilaisista kaloista, uusista perunoista ja parhaimmillaan olevista raikkaista kasviksista, syntyi ideani ravintolan uuteen ruokalistaan, Taskinen kertoo.

Keittiölähtöinen tapahtumaravintola

Ravintola Töölön kokonaisuus koostuu ruokaravintolasta, juhlasalista ja auditoriosta tuoden keskelle Töölöä uudenlaisen yhdistelmän korkealaatuista keittiötä, uniikkeja juhla- ja seminaaritiloja sekä puutarhatilaisuuksia. Ravintolan kymmenen hengen kabinetissa illallistetaan pyöreän pöydän ääressä tyylikkäästi ja turvallisesti.

Kokonaisuuden keittiölähtöisyys poikkeaa myös totutusta toimintamallista kohteissa, joissa järjestetään myös suuria tapahtumia. Ruokaravintolatarjonnan rinnalla juhlijaa, kokoustajaa ja seminaariasiakasta hemmotellaan astetta kunnianhimoisemmalla tarjoilulla.

Ravintola Töölön täysi kapasiteetti on juhlasalissa tuoliriveillä 550 ja illalliskattauksessa 400, auditoriossa 450, ravintolassa 120 ja kabinetissa kymmenen asiakasta. Tilat tarjoavat isot ja turvalliset puitteet turvavälein järjestettäville tapahtumille.

Ravintola Töölö palvelee asiakkaitaan osoitteessa Runeberginkatu 14-16. Pöytävarauksia ja tarjouspyyntöjä otetaan vastaan osoitteessa www.ravintola-toolo.fi

Lisätietoja: Mikko Taskinen, ravintolajohtaja, Ravintola Töölö, Kanresta Oy, puh: 050 512 0670

Tuttuun Aalto-yliopisto Töölön rakennukseen aukeaa remontin jäljiltä uusi tyylikkään rento ruokaravintola, Ravintola Töölö. Ravintolatoimen johtajana aloittaa muun muassa Hotelli Sveitsin ja Kämpin keittiötoiminnoista vastannut Mikko Taskinen.

Taskisen ruokafilosofian ydin on suomalaisissa raaka-aineissa ja selkeydessä. Hän vannoo rehellisen ja tunnistettavan ruoan nimeen. Ravintolan ruokalistalta löytyy vahvasti sesongit. Sen antimia ovat muun muassa lohi ja itse tehdyt pienet perunaletut sekä överit ritarit. Klassikkoannoksen titteliä tulee tavoittelemaan kokonaisena halstrattu siika. Viinilista rakennetaan tukemaan paikan vahvaa tarinaa; siinä yhdistyvät laatu ja asiakasystävällinen hinnoittelu.

– Ruokalistan suunnittelussa on huomioitu Aalto-yliopisto Töölön rakennus, joka on herännyt uuteen eloon remontoituna ja nykyaikaisena, mutta vanhoja arvoja kunnioittaen, Taskinen kertoo. – Aivan oman listansa saa keväällä ravintolan puutarhan lippakioski, joka palvelee terassin vieraita ja ohikulkijoita.

Baeckmanin ja Harmian suunnittelemassa ikonisessa rakennuksessa sijaitseva Ravintola Töölö koostuu ruokaravintolasta, juhlasalista ja auditoriosta. Kanrestan operoima tapahtumaravintola tuo keskelle Töölöä uudenlaisen yhdistelmän korkealaatuista keittiötä, uniikkeja juhla- ja seminaaritiloja sekä puutarhatilaisuuksia. Ravintolan kymmenen hengen kabinetissa illallistetaan pyöreän pöydän ääressä tyylikkäästi.

Kokonaisuuden keittiölähtöisyys poikkeaa tapahtumaravintoloiden totutusta toimintamallista. Tämän myötä ruokaravintolan lisäksi juhlijaa, kokoustajaa ja seminaariasiakasta hemmotellaan astetta kunnianhimoisemmalla tarjoilulla.

Ravintola Töölön täysi kapasiteetti on juhlasalissa tuoliriveillä 550 ja illalliskattauksessa 400, auditoriossa 450, ravintolassa 120 ja kabinetissa kymmenen asiakasta.­­­­ Tilat tarjoavat näin ollen isot ja turvalliset puitteet turvavälein järjestettäville tapahtumille.

Aalto-korkeakoulusäätiön omistama entinen kauppakorkeakoulun päärakennus on peruskorjattu tiiviissä yhteistyössä Museoviraston kanssa 1950-luvun tunnelmaa vaalien. Työssä on kunnioitettu arkkitehti Woldemar Baeckmanin ja Hugo Harmian luomaa henkeä. Rakennuksessa toimivat myös muun muassa Aalto University Executive Education Oy:n liikkeenjohdon ja asiantuntijoiden kehittämispalvelut.

Ravintola Töölön avaus on osa Kanrestan strategiaa, jossa se hakee tulevina vuosina noin 30 prosentin kasvua omista tapahtuma- ja ruokaravintoloista. Kanresta toimi aiemmin ainoastaan kumppanilähtöisissä malleissa, joissa se konseptoi ravintolapalvelun tapahtumatalon konseptin mukaiseksi. Strategiansa mukaisesti Kanresta investoi nykyisten kumppanitalojen kehittämisen rinnalla merkittävästi uusiin omiin tapahtuma- ja ruokaravintolakohteisiinsa.

Ravintola Töölö aukeaa 19.1.2020 osoitteessa Runeberginkatu 14-16. Pöytävarauksia ja tarjouspyyntöjä otetaan jo vastaan www.ravintola-toolo.fi

Lisätietoja: Mikko Taskinen, ravintolatoimenjohtaja, Ravintola Töölö, Kanresta Oy, puh: 050 512 0670

HUSin määräaikaisena kahvilatoimijana aloittaa Kanresta, joka työllistää avauksen myötä ravintola-alan koronakriisin keskellä yli 20 henkeä.

– Paluu palvelemaan sairaaloiden asiakkaita ja henkilökuntaa kahviloissa on meille suunnaton ilouutinen, kertoo Suomen Kansanterveysyhdistyksen omistaman ravintolatoimija Kanrestan toimitusjohtaja. – Iloa tuottavat sekä paluu sydämiimme jääneisiin tuttuihin kohteisiin että lomautettujen ravintolatyöntekijöiden kutsuminen takaisin alamme suurimman kriisin aikana. Suomen Kansanterveysyhdistyksen koko toiminta alkoi juuri kahviloista 51 vuotta sitten.

Tiistaina 29.9. aukesi Meilahden Tornisairaalan kahvila. Lokakuun loppuun mennessä aukeavat porrastetusti Naistenklinikan, Töölön sairaalan, Iho- ja allergiasairaalan, Jorvin, Kirurgisen sairaalan, Silmä-korvasairaalan sekä Syöpätautien klinikan ja Psykiatriakeskuksen kahvilat.

Koronaepidemiassa suljetut kahvilat avataan nyt nopealla aikataululla. Valikoimat ja toiminta toteutetaan kahvilakohtaisesti asiakkaiden tunne- ja tarvetiloja vastaavaksi. Suunnittelussa painottuu sairaala-asiakkaiden rinnalla kovan kuormituksen alla olevan sairaalahenkilökunnan palveleminen. Kahvilat palvelevat monipuolisimmillaan niin salaattilounaineen, keittoineen, take away -aterioineen kuin aamu- ja iltapaloineen.

– Sekä sairaalan asiakkaat että henkilökunta odottavat kovasti kahviloiden avaamista. Olemme iloisia, että saimme Kanrestan yhteistyökumppaniksi nopealla aikataululla, sanoo HUSin kiinteistöjohtaja Vesa Vainiotalo.

Kansanterveysyhdistyksen työ lasten vakavimpien sairauksien voittamiseksi, mielenterveyden vahvistamiseksi, sydänsairauksien ehkäisemiseksi ja ikäihmisten yksinäisyyden vähentämiseksi tuodaan kahviloissa näkyville Suomen Terveydelle -merkin alla.

Suomen Kansanterveysyhdistys on jo 51 vuotta nujertanut maamme suurimpia kansansairauksia – ensin kahvilatuotoin ja lahjoitusvaroin, myöhemmin myös omistamansa Kanrestan osingoin. Sen tuki jäsenelleen Lastentautien tutkimussäätiölle on esimerkiksi edesauttanut maamme lasten selviytymistä syövästä, sydänvioista ja keskosajasta. Kesällä 2020 uudistunut yhdistys kerää nykyisin varoja Suomen Terveydelle -keräyksellä, josta saadut varat ohjataan neljän jäsenjärjestön – Lastentautien tutkimussäätiön, MIELI ry:n, Sydänliiton ja Vanhustyön keskusliiton päivittäiseen työhön. Pelkästään viimeisen 11 vuoden aikana kansanterveyttä on tuettu 16,2 miljoonalla eurolla. Viime vuonna lahjoittajia oli yli 60 000.

Kanresta on toiminut Uuden lastensairaalan kahvilassa koko koronaepidemian ajan. Epidemian vaatiessa uusia turvallisia toimintamalleja yhtiö rakensi sinne verkkokaupan korvaamaan osastojen kärrymyyntiä. Korona-aikana lastensairaalan katolle pystytettiin myös mehiläispesät varmistamaan luonnon monimuotoisuutta ja tuottamaan omaan kahvilaan hunajaa.

Suomen Kansanterveysyhdistyksen kahvilat ehtivät toimia sairaaloissa 49 vuotta vuoden 2018 kilpailutukseen asti.

Kahvilat siirrettiin Suomen Kansanterveysyhdistyksestä sen omistamaan Kanresta-ravintolayhtiöön 2019. Kanresta tukee omistajansa kansanterveystyötä osinkojensa kautta.

Suomen terveydelle logo