Aivan kampuksen ytimessä sijaitsevan Marsion pohjakerros on kaikille avoin kohtaamispaikka, jossa kuka tahansa pääsee tutustumaan yliopiston tutkimukseen ja tekemiseen tapahtumissa, avoimilla luennoilla ja näyttelyissä. Lisäksirakennuksessa on yhteensä 6 500 neliömetriä huippumoderneja tiloja erityisesti taiteen ja median opetukseen ja poikkialaiseen tutkimukseen sekä Aalto Studios –mediakeskukselle.
Kanresta Oy on uuden ravintolakonseptinsa myötä rakentamassa vastuullista ruokatulevaisuutta kampusalueelle. Suunnittelun lähtökohtana on luoda Marsioon alueen tarjontaa täydentävä ravintola, jonka fokus on kestävissä raaka-aineissa ja valmistustavoissa, hävikin välttämisessä sekä sesongin raaka-aineissa. Lisäksi selvitetään mahdollisuuksia luoda kestävää ruokatulevaisuutta yhdessä Aalto-yliopiston osaamista ja uudenlaista teknologiaa hyödyntäen.
Marsio sijaitsee aivan kampuksen ytimessä (Otakaari 2A) lähellä A Bloc -kauppakeskusta ja Väre-rakennusta vain muutaman minuutin päässä metroasemalta ja pikaratikkapysäkiltä. Kanrestan ravintolatilat ovat keskeisellä paikalla Marsion alimmassa kerroksessa tapahtumatiloina toimivien Event Stage- ja Event Studio -tilojen sekä elokuvateatterin läheisyydessä.
Uusi ravintolakonsepti on luotu tiiviissä yhteistyössä kumppaneiden kanssa ja asiakaskunnan toiveita kuunnellen, sillä haluamme olla lopputuloksesta yhtä ylpeitä kuin aaltolaisetkin.
Elina Hill, Kanrestan liiketoimintajohtaja
”Marsion kansainvälisen käyttäjäryhmän toiveet ravintolan suhteen ovat moninaiset aamiais- ja lounasruokailusta suurempiin tapahtumiin ja kokoustarpeisiin, sesonkeja unohtamatta. Ravintola on 60-paikkainen, tilallisesti aulaan laajeneva. Alakerran tapahtumatilojen myötä ravintolan kapasiteetti moninkertaistuu. Uusi ravintolakonsepti on luotu tiiviissä yhteistyössä kumppaneiden kanssa ja asiakaskunnan toiveita kuunnellen, sillä haluamme olla lopputuloksesta yhtä ylpeitä kuin aaltolaisetkin”, Kanrestan liiketoimintajohtaja Elina Hill kertoo.
Aaltolaisten arvoja ja moninaisuutta edustava ravintola palvelee aamusta iltapäivään. Viihtyisä tila mahdollistaa rauhoittumisen ja palautumisen työpäivän aikana tai sen jälkeen. Aukioloaikoja laajennetaan tarvittaessa pidemmälle iltaan ja ravintolan kampanjat räätälöidään asiakaskunnan tarpeiden mukaisesti.
”Marsion ravintolakonsepti on hyvä esimerkki siitä, miten asiakaskunnan tarpeet ja toiveet on otettu huomioon. Kanresta on yhteistyössä kumppaneidensatutkimustoimisto Noren Oy:n ja konseptitoimisto Salsa Conceptin kanssa lähtenyt kehittämään palveluitaan Otaniemen alueen ravintolatarjontaa täydentämällä”, ravintolajohtaja Anne Tanska kertoo.
”Ravintolan sisustuksessa tullaan näkemään design-klassikoita, joilla on pitkä yhteinen historia Aalto-yliopiston kanssa. Hyödynnämme mahdollisuuksien mukaan Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja alumnien suunnittelemia tuotteita. Haluamme näyttää ravintolatiloissamme Aalto-yliopiston monipuolista osaamista”, Tanska jatkaa.
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin.
Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
www.aalto.fi
Lisätietoja:
Elina Hill, liiketoimintajohtaja, Kanresta Oy, elina.hill@kanresta.fi
Anne Tanska, ravintolajohtaja, Kanresta Oy, anne.tanska@kanresta.fi
Yhteydenotot Marsioon liittyen:
Minna Lindroos, kohdepäällikkö, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy, minna.lindroos@aalto.fi
Anitta Pirnes, viestinnän asiantuntija, Aalto-yliopisto, anitta.pirnes@aalto.fi